31.7.2013

Projektina Mahdollisuuksien Kouvola


 

Tänä vuonna Mahdollisuuksien Kouvola on osana Yrittämisen Ilo -kampanjaa, tuotteenaan lehti.

Projektiryhmän kantavina voimina toimivat projektipäällikkö Ville Mattinen, oikeana kätenään Tony Tavi, jotka molemmat osallistuivat projektiin jo edellisvuonna.

Lisätiedot: http://www.konuka.fi/projektit/mahdollisuuksien-kouvola/

 

 

Mahdollisuuksien Kouvola -projektin työstäminen aloitettiin loppuvuodesta 2011, kun valmistautuva puheenjohtaja Katriina Vesala halusi nostaa esiin kotikaupunkimme mahdollisuuksia, ainaisen negatiivisuuden sijaan. Projektiryhmä kasattiin Konukan omista riveistä, ja projektipäälliköksi lähti pitkänlinjan kamarilainen Jani Kiviranta. Ensimmäisen vuoden teemaksi valikoitui yrittäjyys, ja ensitöiksi avattiin Kouvolassa.net-sivusto, jonne kerättiin paikallisten nuorten yrittäjien yrittäjyystarinoita. Syyskuussa 2012 järjestettiin ensimmäinen Mahdollisuuksien Kouvola -seminaari. Kaikille avoimessa tapahtumassa nuoret yrittäjät kertoivat yrittäjätarinansa ja vastasivat kysymykseen “miksi juuri Kouvola”. Seminaari sai hyvän vastaanoton, ja projektille haluttiin jatkoa.

 

Mahdollisuuksien Kouvola

 



Kouvolan Nuorkauppakamari ry

Varjopolku 6
45700 Kuusankoski

Verkkolaskuosoite: 003708667571
Operaattori: Maventa (003721291126)
Välittäjätunnus pankkiverkosta lähetettäessä: DABAFIHH
Y-tunnus 0866757-1

Facebook | Kalenteri

© 2025 | Kouvolan Nuorkauppakamari

Design by HOOP