9.8.2013
Vaikka kesä on vielä parhaimmillaan, oletko jo miettinyt mitä teet vuonna 2014?
Osa meistä hakeutuu kamarin hallitukseen, osa aluevirkoihin - tavoitellaan kamaristamme jopa kansallisen tason virkaakin.
Konukan hallituksella on suunnitteluviikonloppu 24.-25.elokuuta, jossa läpikäymme miten kevät on mennyt ja mitä vielä voimme syksyn osalta hioa.
Mukaan ovat tervetulleita sekä istuva hallitus että ensi vuoden hallitusvirkaa hakevat. Osallistumisesta voi keskustella DP Jarkon kanssa.
Mökkiviikonloppuun osallistuminen ei velvoita hallitusviran hakuun, vaan mukaan voi lähteä pelkällä harkinta-ajatuksellakin.