14.10.2013

SNKK:n talousjohtaja Kouvolasta

Katriina Vesala


Kouvolalainen Katriina Vesala (31) valittiin viikonloppuna Suomen Nuorkauppakamarit ry:n vaalikokouksessa Joensuussa SNKK:n talousjohtajaksi vuodelle 2014. Vuoden mittainen pesti alkaa virallisesti tammikuussa 2014. Hän on aikaisemmin toiminut Kouvolan Nuorkauppakamarin puheenjohtajana vuonna 2012 ja kuluneen vuoden Alue B:n aluejohtajana. Alue B:hen kuuluu 13 nuorkauppakamaria Etelä-Savon, Kymenlaakson, Etelä-Karjalan, Päijät-Hämeen ja Kanta-Hämeen alueilta.

 

Vesala on ollut mukana nuorkauppakamaritoiminnassa vuodesta 2005 ja ehtinyt toimia useissa vastuullisissa tehtävissä Kouvolan Nuorkauppakamarissa sekä aluetehtävissä. Hän työskentelee taloushallinnon lehtorina Kymenlaakson ammattikorkeakoulussa. Nämä yhdessä määrätietoisen asenteen kanssa vakuuttivat alueiden puheenjohtajat ja takasivat voiton tiukassa talousjohtajakilpailussa.

 

Nuorkauppakamari on nuorten aikuisten kansainvälinen kehittymis- ja kouluttautumisjärjestö sekä kontaktiverkosto, joka vaikuttaa aktiivisesti yhteiskunnassa. Järjestö tarjoaa jäsenilleen mahdollisuuden kehittää johtamistaitojaan, sosiaalista vastuuta, yrittäjyyttä ja kansainvälisyyttä. Jäseniä Kouvolan nuorkauppakamarissa on 31 ja koejäseniä 9. Suomessa varsinaisia jäseniä on noin 2200.

 

Lisätiedot

Katriina Vesala, GSM 040 538 8523

Katja Ahola, puheenjohtaja ja kampanjapäällikkö 2013, GSM 044 576 8387



Kouvolan Nuorkauppakamari ry

Eskolantie 4 a 9
45100 Kouvola

E-laskujen vastaanotto-osoite 003708667571 ja välittäjätunnus OKOYFIHH
Y-tunnus 0866757-1

Facebook | Kalenteri

Pääyhteistyökumppanit:
  • Kouvolan laku2

© 2019 | Kouvolan Nuorkauppakamari

Design by HOOP