29.5.2015

Risto E. J. Penttilä saapuu Kouvolan Nuorkauppakamarin Pomolounaalle

Pomolounaalla keskustellaan Suomen suunnasta ja keinoista elinkeinoelämän piristämiseksi. Keskustelun avaa Risto E. J. Penttilä.


Kouvolan Nuorkauppakamarin Pomolounas järjestetään tänä vuonna Kouvola Areenan yhteydessä perjantaina 12. kesäkuuta. Keskustelun avaajana on tunnettu yhteiskunnallisten asioiden moniottelija Risto E. J. Penttilä. Penttilä on Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja. Hän on ollut muun muassa Elinkeinoelämän Valtuuskunnan EVAn johtaja, kansanedustaja ja Puolustusministeriön erikoistutkija.

 

Lounastilaisuudessa kuullaan Penttilän alustus Suomen suunnasta uuden hallituksen johdolla. Millaisia lääkkeitä tarvitaan elinkeinoelämän piristämiseksi ja viennin vetreyttämiseksi? Entä miten uusi hallitus huomioi nämä asiat?

Pomolounas on erityisesti yritysjohdolle ja vaikuttajille suunnattu lounastilaisuus. Lounaan ohella kuulijoilla on tilaisuus keskustella ajankohtaisista asioista ja verkostoitua keskenään. Pomolounas on omiaan ruokkimaan uusia, rohkeita tekoja myös Kymenlaaksossa.

 

Aiempina vuosina Pomolounaalla on kuultu muun muassa Mikael Pentikäistä, Krista Kiurua, Pauli Juutia, Pentti Arajärveä ja Alexander Stubbia.

Pomolounas Nevillen Kammarissa (Salpausselänkatu 27, Kouvola) perjantaina 12. kesäkuuta kello 11.30-13.00.

 

Lounaslipun hinta 40 euroa, Nuorkauppakamarin ja Kymenlaakson Kauppakamarin jäsenille 30 euroa.

Ilmoittautuminen ja lisätiedot osoitteessa www.konuka.fi/pomolounas.

 

Lisätiedot

Projektipäällikkö Aleksanteri Repo, puh. 0400 757 150

Puheenjohtaja Petri Kupias, puh.046 556 7475



Kouvolan Nuorkauppakamari ry

PL63, 45101 Kouvola

Facebook | Kalenteri

Pääyhteistyökumppanit:
  • kinno-tunnus-rgb-300dpi-02.jpg

© 2017 | Kouvolan Nuorkauppakamari

Design by HOOP