18.7.2019

Haku auki johtajille Päivä Johtajana –tempaukseen

Kouvolan Nuorkauppakamarin Päivä Johtajana –tempaus toteutetaan tänä vuonna keskiviikkona 30.10.


Haku auki johtajille Päivä Johtajana –tempaukseen

Päivä Johtajana –tempaus toteutetaan tänä vuonna lokakuussa. Ilmoittautuminen on nyt auki johtajille ja yrittäjille, jotka haluavat ottaa nuoren mukaansa yhdeksi päiväksi.

Kouvolan Nuorkauppakamarin Päivä Johtajana –tempaus toteutetaan tänä vuonna keskiviikkona 30.10. Tempaus on suunnattu 17-24-vuotiaille kouvolalaisille ja iittiläisille nuorille ja alueen johtajille ja yrittäjille. Tempauksen ideana on viedä nuoret työpaikoille seuraamaan johtavassa asemassa olevien ja yrittäjien arkea. Samalla nuoret näkevät, millaisia yrityksiä ja toimijoita seudulta löytyy ja millaisia työntehtäviä ja ammatteja niissä on. Tempauksella halutaan herätellä nuoria miettimään omia urapolkujaan ja pohtimaan myös johtajuutta tai yrittäjyyttä.

- Toivon johtajien ja yrittäjien lähtevän mukaan suurella innolla. Päivä johtajana -tempaus on oiva mahdollisuus yrityksille tuoda toimintaansa tunnetuksi tulevaisuuden ammattilaisille. Tämä on tärkeä projekti, sillä se vaikuttaa merkittävästi myös nuorten työelämätietoihin- ja taitoihin, sanoo projektipäällikkö Sini Immonen Kouvolan Nuorkauppakamarista.

Haku on nyt auki johtajille ja yrittäjille, jotka haluavat ottaa nuoren mukaansa yhdeksi työpäiväksi ja esitellä omaa työtään ja organisaatiotaan. Työpäivän voi myös jakaa yrityksen sisällä, jolloin nuori pääsee seuraamaan useamman eri johtajan päivää yrityksessä. Halutessaan yrityksellä on mahdollisuus saada kaksi seuraajaa, sillä nuorilla on mahdollisuus ilmoittautua mukaan pareittain.

Yrityksille Päivä Johtajana –tempaus on hyvä tilaisuus nostaa esiin omaa yritystä ja toimialaa ja saada raikkaita ajatuksia tulevilta johtajilta.

Tempauksen toteuttavat yhteistyössä Kouvolan Nuorkauppakamari, Kouvola Innovationin Rekrystä toimeen –hanke ja Pohjois-Kymen 4H:n Polku 4H-yrittäjyyteen –hanke.

Yritykset pääsevät ilmoittautumaan mukaan Kouvolan Nuorkauppakamarin nettisivuilla www.konuka.fi/paivajohtajana

Päivä Johtajana –tempaus keskiviikkona 30.10.2019.

 

Lisätietoja

Sini Immonen, Päivä Johtajana 2019 -projektipäällikkö, puh. 044 020 9855, sini.immonen@jci.fi  

Essi Kortesalo, puheenjohtaja, puh. 040 821 8309, essi.kortesalo@jci.fi                                                                                                                             

 



Kouvolan Nuorkauppakamari ry

Varjopolku 6
45700 Kuusankoski

Verkkolaskuosoite: 003708667571
Operaattori: Maventa (003721291126)
Välittäjätunnus pankkiverkosta lähetettäessä: DABAFIHH
Y-tunnus 0866757-1

Facebook | Kalenteri

© 2024 | Kouvolan Nuorkauppakamari

Design by HOOP