Oletko kiinnostunut koejäsenyydestä?
Nuorkauppakamarin kantavana ajatuksena on "learning-by-doing" eli tekemällä oppii. Nuorkauppakamari on yhteiskunnallinen toimija, mutta ennen kaikkea oppimisjärjestö. Kouvolan Nuorkauppakamarissa on tällä hetkellä 26 jäsentä ja kolme koejäsentä. Meitä yhdistää ikä, halu kehittyä ja kehittää yhteiskuntaa ympärillämme.
Kamarissa toteutetaan vuosittain erilaisia projekteja, koulutuksia ja tapahtumia. Näissä uusissa ja yllättävissä, joskin myös haasteellisissa tehtävissä oppii jotakin aivan uutta. Oppii itsestään uutta, mutta myös mm. projektinjohtoa, debatointia ja ryhmätyöskentelyä. Kokeilukulttuurin nimeen täällä saa myös mokata! Kaupan päälle saat ison joukon aikuisystäviä. Nuorkauppakamaritoiminta mahdollistaa laajan oman kontaktiverkoston luomisen niin paikallisesti kuin maailmanlaajuisesti. Hae rohkeasti mukaan!
MIELIpuuha-projekti tarjoaa kouvolalaisille mahdollisuuden osallistua maksutta erilaisiin mielen hyvinvointia tukeviin tapahtumiin ja koulutuksiin. Kevään aikan
International Employer of the Year -kilpailu on käynnissä 1.5.-30.6.2023. Kilpailussa etsitään Suomen kansainvälisintä työnantajaa 2023.
Posia elämään
Tuoreimmat kuulumiset, tapahtumat ja koulutukset. Tykkää meistä!
Konukan Facebook-sivu