10.10.2022

Taru Mikkonen Suomen Nuorkauppakamareiden puheenjohtajaksi

Suomen Nuorkauppakamareiden kansallinen vaalikokous Kuopiossa huipentui lauantaina kouvolalaisen Taru Mikkosen valintaan järjestön puheenjohtajaksi vuodelle 2023. Mikkosen lisäksi järjestön hallitukseen valittiin kouvolalainen Riku Happonen.


Taru

Vuoden 2023 Suomen Nuorkauppakamarit ry:n hallitus sekä muu Keskusliitto on valittu viime viikonloppuna yhdistyksen vaalikokouksessa noin 500 nuorkauppakamarilaisen läsnäollessa. Nuorkauppakamarin johtoon valitaan uudet henkilöt vuosittain. Valinnat tekee paikallisten nuorkauppakamareiden puheenjohtajista muodostuva edustajiston kokous, joka järjestettiin 7.-9.10.2022 Kuopiossa.

Suomen Nuorkauppakamareiden vuoden 2023 kansalliseksi puheenjohtajaksi valittiin Taru Mikkonen Kouvolan Nuorkauppakamarista. Mikkonen saa luotsattavakseen noin 2000 jäsenen ja 68 kamarin kokoisen järjestön. Järjestön hallitukseen valittiin myös Riku Happonen Kouvolan Nuorkauppakamarista. Happonen toimii vuonna 2023 järjestön kehitysjohtajana, vastuualueenaan johtajuus ja kumppanuudet. 

Nuorkauppakamari on kansainvälinen nuorten aikuisten kehittymis- ja johtamiskouluttautumisjärjestö, jonka tavoitteena on aikaansaada vastuullista muutosta yrityksissä ja yhteiskunnassa. Suomen Nuorkauppakamarit ry on perustettu vuonna 1957. Globaalisti Nuorkauppakamari (Junior Chamber International) toimii 115 maassa yli 150 000 jäsenen voimin. 



Kouvolan Nuorkauppakamari ry

Jokelantie 7 B 11
45100 Kouvola

E-laskujen vastaanotto-osoite 003708667571 ja välittäjätunnus OKOYFIHH
Y-tunnus 0866757-1

Facebook | Kalenteri

© 2022 | Kouvolan Nuorkauppakamari

Design by HOOP