Verenluovutuskampanja 1.1.-31.10.2021

#rohkeneluovuttaa

Nyt on kaikilla lupa luovuttaa.


Kouvolan Nuorkauppakamari haastaa kaikki Suomen nuorkauppakamarit luomaan oman VeriRyhmän ja luovuttamaan verta. #rohkeneluovuttaa -verenluovutuskampanja kestää 1.1.-31.10.2021 välisen ajan. Konuka palkitsee ne kamarit, joissa on tehty eniten luovutuksia ja eniten luovutuksia suhteessa jäsenmäärään. Palkitseminen tapahtuu vuoden 2021 lopulla.

 

Konukalla on oma VeriRyhmä ja verta siihen on luovutettu jo pari vuotta. Suomessa tarvitaan joka arkipäivä 800 verenluovuttajaa, jotta potilaat saavat tarvitsemansa verivalmisteet. Verivalmisteita tarvitaan esimerkiksi leikkauspotilaiden, onnettomuusuhrien, syöpää sairastavien ja keskoslasten hoitoon. Korona-pandemia on vaikuttanut myös verenluovutuksiin ja konukalaiset haluavat olla osaltaan auttamassa tärkeässä asiassa. 

- Miksipä ei haastettaisi muitakin mukaan, kun kerran meidän kamarissa verta luovutetaan joka tapauksessa. Tiedän, että verta on luovutettu parissa muussakin kamarissa, mutta nyt haluttaisiin kaikki kamarit tähän mukaan, sanoo kampanjasta ja Konukan VeriRyhmästä vastaava Taru Mikkonen.

Siksipä Konuka haastaakin kaikki Suomen nuorkauppakamarit mukaan verenluovutustalkoisiin. Kiinteitä veripalvelutoimistoja löytyy muun muassa Espoosta, Helsingistä, Jyväskylästä, Lahdesta, Kuopiosta, Seinäjoelta, Oulusta, Tampereelta ja Turusta. Lisäksi liikkuva veripalvelu jalkautuu eri puolille Suomea tasaisin väliajoin. Korona on huomioitu muun muassa siten, että kaikkiin verenluovutuspaikkoihin tullaan ajanvarauksella. Luovuttaa voi siis turvallisesti.

 Miten mukaan kampanjaan?

1. Jos kamarillasi ei ole vielä omaa VeriRyhmää, luo sellainen. Varmista kuitenkin ensin, että kamarillasi ei sellaista vielä ole. Noin kymmenellä kamarilla on ennestään VeriRyhmä, mutta kaikki eivät välttämättä ole aktiivisia juuri nyt. VeriRyhmän voi luoda täällä. VeriRyhmä vaatii yhteyshenkilön, joka saa muun muassa SPR:n Avun maailma -lehden. Lisää veriryhmää luodessa lomakkeen lisätietokenttään #rohkeneluovuttaa. Ne VeriRyhmät, jotka luodaan tai on luotu kamareiden nimillä, ovat automaattisesti mukana kampanjassa. Muiden kohdalla kampanjanimi auttaa tunnistamaan ryhmät mukaan kisaan. 

2. Tehkää esimerkiksi FB-tapahtumia yhteisistä luovutuskerroista tai kannustakaa ja innostakaa muuten jäsesnistöänne hyvälle asialle. Jokainen luovutus lasketaan ja parhaat palkitaan loppuvuodesta! Muistakaa myös varata aika Veripalvelusta luovuttamiselle. Liikkuvan veripalvelun ajanvaraus avautuu noin kaksi viikkoa ennen luovutuspäivämäärää.

3. Markkinointiin on valmiina FB-kansikuva ja IG-kuva, joihin voi lisätä oman kamarin logon. Kuvat pääsee lataamaan linkkien takaa. Käyttämällä kampanja-materiaaleja kerrot, että teidänkin kamarinne on mukana tärkeässä asiassa.

4. Ennen luovuttamista on hyvä testata, sopiiko luovuttajaksi ja voiko luovuttaa verta. 

5. Kun verenluovutukseen mennessä ilmoittaa hoitajalle oman VeriRyhmänsä (esim. Kouvolan Nuorkauppakamari Konuka -VeriRyhmä), luovutukset kirjautuvat jatkossa aina samaan VeriRyhmään. Vain ne luovutukset lasketaan, jotka ovat kampanjassa mukana olevissa VeriRyhmissä. Verta voi toki luovuttaa ilman kampanjaa tai VeriRyhmääkin. 

6. Muistakaa somettaa! Käytössä on häsät #rohkeneluovuttaa #ojennakätesi #veriryhmä #verenluovutus #hengenpelastaja Ja totta kai kamarisi omat hashtagit. Tägää ihmeessä myös @veripalvelu ja paikallinen veripalvelutoimisto (esim. @veripalvelu_kuopio).

7. Oman kamarin viestinnässä voi hyödyntää myös Veripalvelun valmiita materiaaleja, kun verenluovutus lähestyy. Veripalvelulla on muun muassa oma youtube-kanava ja erilaisia aineistoja markkinointiin löytyy materiaalipankista (pääsee kirjautumaan myös ilman tunnuksia). Ja vielä niitä tarinoita! Veripalvelu on koonnut tarinoita aiheeseen liittyen. Niitäkin voi hyödyntää viestinnässä ja markkinoinnissa.

8. Sit vaa ootellaan palkintoja! Eniten luovutuksia ja eniten luovutuksia kamarin jäsenmäärään tehneet kamarit palkitaan loppuvuodesta 2021. Luvassa on kunniakirja ja yllätyspalkinnot. Ja hei, Veripalvelu palkitsee myös ahkerasti luovuttaneita VeriRyhmiä joten tässähän on tsänssi saada ihan tuplapalkinnot ja -kunniakirjat!

Verenluovutuspaikoista ja liikkuvasta veripalvelustakin löytyy tietoa Veripalveluiden sivuilta. Ja sähköinen terveyskysely on muuten tosi kätevä! Senkin pystyy täyttää etukäteen sähköisenä (linkki löytyy tältä sivulta). Jos korona-tilanne huolestuttaa, siihenkin liittyen on infoa sivuilla.

Entä jos haluan luovuttaa verta ilman VeriRyhmää?

Totta kai sekin onnistuu! VeriRyhmä ei missään nimessä ole pakollinen juttu verenluovutuksessa. Silloin luovutukset vaan ei mene kenellekään kamarille vaan ihan pelkästään Veripalvelun ja potilaiden hyväksi! 

Kerro yksikin hyvä syy miksi me käytettäisiin kamarin aikaa tähän?

1. Tämä ei juurikaan vaadi aikaa.
2. Aihe on tärkeä. Luovuttamalla verta tehdään hyvää ilman isoa vaivaa. Yhdellä luovutuksella voi auttaa pelastamaan jopa kolmen ihmisen hengen.
3. Verenluovutusreissut on kamarin omaa toimintaa - sitä, missä nähdään tyyppejä ja rakennetaan yhteishenkeä. Huomioidaan kuitenkin korona-aikana turvavälit ja muut suositukset ja muistetaan käyttäytyä kaikin puolin vastuullisesti! Luovutuksen jälkeen voi jatkaa vaikka yhdessä syömään tai kaffille.
4. Niin ja saahan luovutustilaisuuksissakin aina kaffia tai teetä ja pientä suolaista ja jonkun lahjan. 
5. Miksipä ei?

Kouvolan Nuorkauppakamari on mukana tekemässä hyvää myös vuonna 2021. Oletteko te?

 

 

Konuka FB Rohkene luovuttaa

#rohkeneluovuttaa -verenluovutuskampanja 1.1.-31.10.2021.
Projektipäällikkö
Taru Mikkonen
taru.mikkonen@jci.fi
Kouvolan Nuorkauppakamari


Kouvolan Nuorkauppakamari ry

Varjopolku 6
45700 Kuusankoski

Verkkolaskuosoite: 003708667571
Operaattori: Maventa (003721291126)
Välittäjätunnus pankkiverkosta lähetettäessä: DABAFIHH
Y-tunnus 0866757-1

Facebook | Kalenteri

© 2024 | Kouvolan Nuorkauppakamari

Design by HOOP